sunnuntai 5. lokakuuta 2014

MISS PIEKSÄMÄKI&SAVON NEITO 2014

Kilpailu ohi ja nyt voin hetkeksi huokaista ja rentoutua ja palailla takaisin normaaliin elämään. Näistä parista päivästä jäi niin mielentön olotila, ettei sitä voi edes kuvitella. Toiset tytöt olivat niin upeita ja huikeita ihmisiä ja oli suuri kunnia viettää ja kokea tämä kisa heidän kanssaan. Itse en sijoittunut, mistä en oikeastaan yllättynyt ollenkaan, sillä vartaloni ei ole siinä kunnossa (dieetistä huolimatta), että tässä vaiheessa vielä sijoituttaisiin. Toiseksi perintöprinsessaksi valittiin Sofia Tianen, ensimmäiseksi perintöprinsessaksi nousi Roosa-Maria Manninen, Miss Pieksämäen kruunun ja samalla lukijoiden suosikin tittelin sai Oona Tiitinen ja Savon neidoksi kruunattiin Julia Korhonen. Huikeasti onnea tytöt! Olette voittonne ansainneet!
          Itse lähdin hakemaan lähinnä ehjää suoritusta ja hakemaan itsevarmuutta ja kokemusta, sekä ylittämään itseni ja kokeilemaan rajojani. Näissä kaikissa onnistuen, joten eihän tässä voi muuta kuin iloinen olla. Reissusta käteen jäi niin paljon kerrottavaa ja näitä hetkiä muistellaan vielä kauan. Mutta tärkeinpänä lienee uudet tuttavuudet ja ystävät <3
          Perjantaina lähdin aamulla kotoa aikaisin aamulla kohti Pieksämäen hotelli Savonsolmua. Siellä meitä koulutettiin ja harjoiteltiin kävelyä jne. Päivän aikana käytiin koreografioita läpi ja illalla kirkkokonsertissa olimme avustamassa ja ihmiset tulivat juttelemaan. Myös sovittelimme upeita fiorellan asuja.
         Lauantai aamu menikin lähinnä kampaamolla. Kilpailun järjestäjä Kampaamo Parisin Sirkka Seppänen loihti meille upeat kampaukset. Myös meikit laitettiin tuolla. Urheilutalolla oli vielä harjoituksia ja tuomaristonhaastattelu. Totta kai haastattelu hieman jännitti, sillä Eino Makusen läsnäolo oli minulle niin suuri juttu, niin suuri kunnioitus minulla häntä kohtaan on. Haastattelu meni tosi mukavasti ja pystyin olemaan itsevarma oma itseni. Itse näytös ja kilpailu osuus meni myös mukavasi ja Niinattaren ilta- ja hääpukujen kantaminen tuntui niin mielettömältä!
       Iso kiitos kaikille, jotka mahdollistivat tämän kokemuksen! Erityisesti Sirkalle! Nyt kohti uusia haasteita ja käännetään katse kohti tulevaa :)
-Jenna-

 Kuvat: Jenna Hokkanen
Kolme edellistä kuvaa: Savon Sanomat

Missiselfie!Takahuone fiiliksiä, vasemmalta oikealle: Minä, Julia Korhonen Savon neito, Roosa-Maria Manninen 1.pp, Emily Yli-Kokkila ja Noora Koponen
Kuva: Julia Korhonen

6 kommenttia:

  1. Upeat oli kisat ja upeita kuvia! :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli ja kiitos sinulle, että olit kuvia ottamassa :)

      Poista
  2. Ketkä on noi tummat tytöt joka on tossa alemmassakin kuvassa?? Mielettömän upeita ja eksoottisen näkösiä kaikissa kuvissa!

    VastaaPoista
  3. Alemassa kuvassa tummahiuksiset tytöt ovat Roosa-Maria Manninen ja Noora Koponen; aivan kuten mainitsinkin. Tuossa kuvassa, missä on voittajanelikko vasemman puoleinen tummahiuksinen tyttö on Oona Tiitinen.

    VastaaPoista
  4. näytät ihan tuksulta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!