KUUSI VIIKKOA OPENA

Terveisiä harjoittelukuplasta! Viimeiset neljä viikkoa olen pyörinyt joka arkipäivä harjoittelukoulun käytävillä. Olen opetellut oppilaiden nimiä ja tutustunut heihin ja samalla etsinyt sitä heille sopivaa tapaa oppia, joka kuitenkin tuntuisi myös itsestä luontevalta. Tiesin ennen harjoittelun alkua, että helpolla tuskin päästään ja tämä ajatus on osoittautunut todeksi. Olen joutunut totaalisesti luopumaan ajatuksesta, että pystyisin kontrolloimaan opetustilannetta täysin. Toisaalta tämä on ollut pelkästään kasvattava kokemus itselle.

 Ensimmäisessä harjoittelussa olin hieman nuorempien lasten luokassa ja nyt puolestaan opetettavana on luokallinen hieman vanhempia alakoululaisia. Opetettavaksi oppiaineiksi minulle osui matematiikka ja liikunta sekä näiden päälle muutama tunti uskontoa ja äidinkieltä. Olen huomannut, että liikunta on näistä aineista se, joka haastaa itseä ehdottomasti eniten. Sinäänsä ei mikään ihme, sillä olen aina ollut lukijatyyppi, enkä niinkään taito- ja taideaineiden osaaja. Viimeksi tänään pieni pala nousi kurkkuuni, kun suunnittelin yhdessä toisen harjoittelin kanssa tulevan viikon paritanssituntia. Täytyy myöntää, että tangon ja samban askeleet eivät ole ehkä ihan tuoreimmassa muistissa.

Kaiken kaikkiaan harjoittelu on haastanut minua aikataulujen suunnittelussa. Kun jokaisesta oppitunnista on tehtävä tuntisuunnitelma, josta ilmenee mm. Tunnin oppimis- ja kasvatustavoitteet, niin on sanomattakin selvää, että hieromiseksihan se saattaa välillä mennä, jos ei tajua ajoissa lopettaa ja tyytyä siihen, että tällä mennään ja sen pitää riittää. Mielestäni olen saanut kyhättyä kivat tunnit ja pystynyt vetämään jokaisen kunnialla maaliin. Toki joitain asioita olisi voinut tehdä toisin, mutta sen vuoksihan harjoittelut ovat olemassa, jotta voi yrittää ja erehtyä.

 Alkuun opettaminen jännitti jotenkin todella paljon. Ehkä oman mausteensa siihen toi se, että harjoittelun ohjaaja on läsnä ja arvio jokaista liikettäni. Äkkiä siihen kuitenkin tottui ja nykyään ei kiinnitä huomiota, vaikka luokassa olisikin viisi aikuista ihmistä seuraamassa opetustani. Saimme harjoittelun alussa tehtäväksi kuvata yhden oppitunnin, jonka sitten itse katsoisimme ja analysoisimme sitä. En todellakaan olisi halunnut nähdä itseäni opettamassa, mutta videolla esiintyikin vastoin ennakkoajatuksia yllättävän rauhallisen näköinen ope, joka jaksoi puhua lempästi, vaikka muistan, että mielessä myllersi aikalailla.
     Enää kaksi oppituntia ja harjoittelu olisi minun osaltani ohi. Todella nopeasti meni aika ja juuri, kun lapsiin on kunnolla tutustunut, niin täytyykin jatkaa eteenpäin. Vaikka aikamoisia epätoivon hetkiäkin on harjoitteluun mahtunut, niin olen jokaiselle harjoitteluluokkani oppilaalle kiitollinen siitä, että he ovat herättäneet minussa paljon ajatuksia ja vieneet omaa osaamistani eteenpäin enemmän kuin osasin edes kuvitella.

Palataan taas pian asiaan!
-Jenna

MIKÄ MUSTA TULEE ISONA?

Viime aikoina olen vastaillut tuohon kysymykseen useaan kertaan ja siten joutunut myös itse pohtimaan asiaa hieman tarkemmin. Erityisesti asiaan on ollut vaikuttamassa Veikon valmistuminen ja sen myötä työllistyminen. Hiljalleen siis tulisi ajankohtaiseksi pohtia, että minne sitä hiljalleen lähtisi rakentamaan pysyvää kotiaan. Opintoja on onneksi jäljellä vielä noin parisen vuotta, joten ihan huomisen asiasta ei ole kyse, mutta on sitä silti hyvä hiljalleen miettiä. Muuttujia kuitenkin sen verran mukaan mahtuu, kuten esimerkiksi kahden ihmisen työpaikat.

 Asumispaikka asiaa pohtiessa olen myös herännyt siihen ajatukseen, että en todellakaan ole varma, mikä on se unelmien työpaikkani tai ylipäänsä työni. Epäilen vahvasti, että sukupolvelleni ei ole niinkään tyypillistä enää työskennellä 40 vuotta samassa työpaikassa, mutta en todellakaan aio vaihdella työpaikkaa muutaman vuoden välein tulevaisuudessa, joten jokin pysyvämpi kohde olisi fiksua keksiä. Tiesin jo heti luokanopettajaopintoja aloittaessani, että tuskin tulen toimimaan alakoulun opettajana lopun ikääni. Lähinnä sen vuoksi, että kiinnostus koulutuksen yhteiskunnalliseen näkökulmaan ja opetushallinnollisiin asioihin on suuri. En voi myöskään kiistää etteikö luokanopettajien palkkataso aiheuttaisi pohdintaa ammatin valinnan suhteen. Opintojen aikana ajatus alanvaihdosta on tehnyt aikamoista aaltoliikettä. Välillä olen ihan liekeissä opettamisen ja koulumaailman suhteen, mutta usein opettajankoulutuksen ongelmakeskeinen lähestymistapa tuottaa minulle lähinnä pakokauhun tunteita.
        Tänä syksynä aloitin parin vuoden harkinnan jälkeen erityispedagogiikan perusopinnot ja onneksi aloitin, sillä se on ollut yksiä parhaita päätöksiä opintojeni osalta. Siinä missä okl:n opinnot saattavat tuntua välillä aikamoiselta haahuilulta ja vaaleanpunaisissa ''ilmiölinnoissa'' pyörimiseltä, niin erkan opinnoissa on ihanan konkreettinen meininki. Toivon mukaan jossain vaiheessa erityispedagogiikka tulee pakolliseksi aineeksi jokaiselle opettajaopiskelijalle. Sen verran olen näistä opinnoista innostunut, että suunnitelmissa on ensi syksynä jatkaa erkan aineopintoihin ja sitä myötä saada pari pätevyyttä lisää eli erityisluokanopettajan ja erityisopettajan pätevyydet.
        Olen suorittamassa lisää opettajan pätevyyksiä ja silti en tiedä haluanko olla edes opettaja. Saattaa kuulostaa jopa järjettömältä, mutta toisaalta, jos päädyn koulutus- tai opetushallintoon, niin käytännön osaamisesta tuskin haittaakaan on. Jännä nähdä mihin sitä tuleekaan päätymään. Sitä ennen aion ottaa kaiken irti näistä jäljellä olevista opinnoista.

Postauksen loppuun vielä hieman kuulumisia. Opinnot tosiaan käynnistyivät syyskuun alussa ja täytyy todeta, että koska läsnäoloja on noin puolet vähemmän, mitä aiempina vuosina, niin melkein lomailultahan tämä tuntuu. Voi olla, että tämä myöhemmin kostautuu, jos nyt liikaa löysäilee. Opintojen lisäksi syyskuuhun on kuulunut myös kahden kaupungin välillä matkustamista niin kuin toki jo koko kesäajan. Hiljalleen siihen tottuu, mutta oma aikansa siihen toki menee. Matkalaukkuelämään on saanut tottua ja arki on nykyään erilaisempaa, mitä aiemmin. Kuten aiemmin sanottua, niin jännä nähdä, mihin tämä lukuvuosi viekään.
- Jenna


       

PALUU ARKEEN

Tai ei kuitenkaan ihan vielä, mutta lähelle sitä. Koulusta lomailu jatkuu syyskuun alkuun saakka, mutta töihin palasin kolmen viikon lomalta vajaa pari viikkoa sitten. Loma tuli todella tarpeeseen, sillä en edes muista, milloin olisin viimeksi elänyt niin stressitöntä aikaa. En sano, että stressaisin arkenakaan elämästäni juurikaan, mutta on loma silti erityistä aikaa. Silloin on mahdollisuus tehdä aikataulustaan juuri sen näköinen kuin itse haluaa.

Vietin suurimman osan lomasta pääkaupunkiseudulla Veikon riemuna. Katsoin kiintiöt täyteen erilaisia hömppäohjelmia ja nukuin erittäin hyvällä omalla tunnolla pitkään. Myös Netflixin tarjontaan tuli tutustuttua eriävissä määrin. Saattaa kuulostaa siltä, että käytin koko lomani täysin sohvalla makoiluun ja aivot narikassa hengailuun, mutta päinvastoin. Kävin päiväreissulla Etelä-Konneven kansallispuistossa, vierailin pitkästä aikaa Korkeasaaressa, valloitin Veikon kanssa Malmin lentokentän yhdessä muutaman muun kanssa, tutustuin ensimmäistä kertaa Porvooseen, sekä näin paljon sukulaisia ja perhettä. Jos jonkinlaista tekemistä siis oli koko ajan ja sekös vasta oli mukavaa. Isäni sanoin: ''Loma ei tuntuisi lomalta, jos aina olisi pelkkää lomaa.'' Näin vuoden ahkeroineena loma todellakin tuntui lomalta.

Paluu arkeen on sujunut todella mukavasti. Pelkkä töissä käyminen tuntuu lähinnä lomalta sekin, koska vapaa-aikaa on edelleen tuplasti verrattuna siihen, mitä tilanne tulee olemaan marraskuussa. Tosin täytyy tähän väliin todeta, että olen erittäin onnellisessa asemassa, että minulla on mahdollisuus pyörittää sekä töitä, että opintoja yhtä aikaa. Mutta niin, yllättäen kuitenkin, odotan jo innolla opintojen jatkumista. Edessä ovat uudet haasteet, kun maisterivaiheen opinnot starttaavat. Tulevana vuonna edessä siintää myös kaksi harjoittelua, eli vietän yhteensä 12vk harjoittelukouluilla hääräämässä. Unohtamatta tietenkään tammikuussa alkavaa gradun työstämistä. Sen verran tiiviisti olen gradun kirjoittamista viimeisen kuluneen vuoden aikana seurannut, että hieman kauhun sekaisin tunteiden odotan, että mitä oma prosessini tuleekaan olemaan :D Toki kandin työstäminen oli yksiä parhaita asioita opinnoissani tähän mennessä, että odotukset toisaalta ovat korkealla myös gradun suhteen.

Syksyn ja kevään kalenteri opintojen osalta näyttää edelleen oudon tyhjältä vaikkakin opintoja opintopisteiden perusteella näyttäisi olevan saman verran kuin aiempinakin vuosina. Toki nyt kun POM-opinnot, eli ns. opetettavien aineiden opinnot (kuvikset ja liikunnat yms.) on suoritettu kalenteri saattaakin näyttää tyhjemmältä. Innolla odotan, mitä tuleva pitääkään sisällään.
      Tuntuipa kirjoittaminen mukavan rennolta ja vapautuneelta tällä kertaa. Monesti tässä vaiheessa olen painanut tallenna- näppäintä ja hylännyt tekstin kylmästi bloggerin arkistoihin. Jos sinua kiinnostaa kuulla lisää esimerkiksi opinnoistani, niin laita kommenttia tai esimerkiksi instagramissa yksityisviestiä. Oman alani opinnot ovat hyvin erilaisia verrattuna muihin yliopisto-opintoihin, niin mielelläni jaan kokemuksia ja ajatuksia niistä lisää.

Nyt taidan laittaa vedenkeittimen pöhisemään ja kiehauttaa itselleni teet ennen kuin kiidän jälleen kohti työmaata. Mukavaa, kuin luit tänne asti!
-Jenna

TOINEN OPISKELUVUOSI PAKETISSA

Huhhuh! Kylläpä siitä on vierähtänyt taas tovi, kun olen blogin parissa viimeksi aikaa viettänyt. Tässä kuluneen puolen vuoden aikana olen aloittanut useita postauksia, mutta joka kerta ne ovat vain jääneet arkistojen syövereihin. Täytyy kyllä todeta, että tuntuu aika mukavalta kirjoitella pitkästä aikaa kuulumisia. Olen myös iloinen siitä, että super kiireisen kevään aikana olen osannut priorisoida asioita, enkä ole ottanut stressiä siitä, että postauksia ei synny. Mutta mikä mahtavinta, olen nyt vihdoin ja viimein pitkän lukuvuoden jälkeen lomalla koulusta! Viimeinen kuukausi olikin melkoista puristusta, mutta saan ylpeänä taputtaa itseäni olalle ja todeta, että kyllä; puristin POM-opinnot kahteen vuoteen ja sain kandin palautettua. Olen yhtä harjoittelua vaille valmis kasvatustieteen kandidaatti ja se jos mikä tuntuu hyvältä ajatukselta.

(Työpisteeni ovat viimeisen kuukauden aikana näyttäneet aikalailla tältä...)

Mutta koska taukoni blogin parissa on kestänyt kauemmin kuin ajattelin, kuulumisten kertominen voi olla järkevää tähän paikkaan. Kuten edellä mainittua koulussa tuli todellakin käytyä ja uusia asioita opin valtavasti loppu syksyn ja kevään aikana. Erityisen ylpeä olen valmiista kandistani, jonka puristamiseen näin paljon vaivaa, mutta ai, että uuden tiedon tutkiminen onkaan mielenkiintoista. Kenties tutkijan ura on se, mitä haluan ''isona'' tehdä. Kandin lisäksi olen päässyt kokeilemaan kevään aikana paljon kaikkea muuta mielenkiintoista. Näistä mainittakoon esimerkiksi hitsaaminen, vannesahan käyttäminen, vloggaaminen ja ympäristötiedon opettaminen musiikin keinoin. Uusia oivalluksia on tapahtunut paljon ja parasta on huomata hiljalleen olevansa asioista kärryillä. Nykykoulu kun on aikalailla erilainen nykyään, kuin 2000-luvun alussa.

Opintojen lomassa olen edelleen tehnyt töitä samaa tahtia. Uusia haasteita olen saanut kuluneen puolen vuoden aikana myös töiden saralla, sillä olen päässyt tekemään esimiesvuoroja. Tuoreet haasteet ovat vieneet työtä mielekkäämpään suuntaan ja totta kai, kun tulevaisuudessa tavoitteenani olisi työskennellä esimiestehtävissä, niin mikä voisikaan olla parempaa harjoitusta kuin päästä tekemään sitä oikeasti.

Seuraavaksi näköpiirissä olisi todennäköisesti uuden asunnon etsiminen, kun parempi puolikkaani muuttaa ''maailmalle'' uraa luomaan. Itse pysyttelen vielä tiiviisti Jyväskylässä ainakin seuraavat kaksi vuotta, jonka verran opintoja näyttäisi olevan jäljellä. Jänniä aikoja siis tiedossa, mutta kaikesta selvitään. Vierivä kivi ei sammaloidu, niinhän sitä sanotaan.

Jos teitä kiinnostaa kuulla jotain opinnoistani, niin kerron kyllä mielelläni. Aika paljon on sanottavaa puoleen, jos toiseen. Kiitos sinulle, kun luit tänne asti :)