MALLI

Olen se henkilö, joka on katsonut yli 20 tuotantokautta erinäisiä Huippumalli haussa kausia. N. 14 vuotiaana kiinnostuin ohjelmasta todella paljon, jonka myötä harjoittelin poseerauksia peilin edessä ja sekä kävelyä jopa välituntisin koulun käytävällä. Halusin kovasti tehdä itsekin mallinhommia, mutta kuten ohjelmista olin jo huomannut vaatisi se minulta pituutta ja sopivia mittoja. Keväällä 2012 15-vuotiaana olin ensimmäistä kertaa yhteydessä mallitoimistoon, johon minut toivotettiin tervetulleeksi. Näin jälkeenpäin fiksumpana olen huomannut, ettei kyseinen toimisto todella ollut mikään kunnon mallitoimisto. Tämä mallitoimisto sijaitsi kuitenkin Helsingissä ja koska en halunnut matkustaa sinne asti, järjestin itselleni kuvaajan kotiin ottamaan minusta ensimmäiset kuvat portfolioitani varten, jotka laitettaisiin toimiston nettisivuille. Ennen tätä oli ollut yhteydessä paikalliseen toimistoon, mutta en halunnut maksaa satoja euroja mallikurssista, joten hylkäsin idean ja näin menin suoraan Helsinkiin. Vinkkinä sinulle, jos todella haaveilet mallinurasta, niin oikea toimisto ei velvoita sinua käymään kursseja, jotka maksavat yli 500e. He kyllä kouluttavat ja ottavat testikuvat sinusta veloituksetta tai ainakin lähes veloituksetta.

Alla olevat kuvat ovat ne ensimmäiset kuvat, jotka on otettu kotoani.

Kuvaaja: Simo Penttinen, 2012

Olin kyseisen toimiston listoilla vuoden verran mainosmallipuolella ja sinä aikana kävin yhdessä TV-mainoksen castingtilaisuudessa. Olin siitä todella innoissani, mutta kuka voisi olettaa, että nuori 15-vuotias tyttö todella osaisi ensimmäisessä koekuvaustilanteessaan toimia, niin että saisi ilman minkäänlaista opastusta työn? Noh, ei kukaan. Kovasti halusin silti tehdä mallintöitä ja marssinkin seuraavana kesänä määrätietoisesti yhden Suomen menestyksekkäimmän mallitoimiston toimistoon. Siellä tosin minulle sanottiin melko nopeasti, että olen liian lyhyt, eli 173cm (Ammattimalliksi päästäkseen pituutta pitäisi olla yleensä vähintää se 175cm). En silti luovuttanut haaveen suhteen. 

2013 kesällä löysin kauneuskilpailut ja hoksasin, että siinä voisi olla väylä kohti mallikuvioita. Toden totta olin oikeassa ja pääsin tekemään ensimmäisen muotinäytökseni. Oli todella mahtavaa päästä kantamaan sponsoriliikkeen vaatteita ja käyttämään niitä oppeja, joita olin tv:stä usean vuoden aikana omaksunut. Pituutta ei tarvinnut olla niin paljoa ja mittojenkaan suhteen ei oltu yhtä tarkkoja. Kisan jälkeen innostuin ja pyrin uuden helsinkiläisen toimiston listoille. Kyseisen toimiston kautta en myöskään saanut yhtään työkeikkaa ja sen jälkeen en olekaan yhdekään toimiston listoilla ollut.

 Kuvat: Jenna Hokkanen, 2014

Kuvat: Hans Lehtinen, 2015

Alla olevat kuvat toisen mallitoimiston portfoliokuvat

Kuvaaja: Jatta Hartikainen, 2014

Jossain vaiheessa tiedostin sen tosiasian, ettei mitään mallinuraa tule olemaan ja näin keskityin kauneuskilpailuihin, koska niissä pääsin lavalle tekemään näytöksiä. Olin pitkään itsekin kritisoinut misseilyn ulkonäkökeskeisyyttä, kunnes näin sen kuuluisan toisen puolen. Eli sen puolen, missä testataan sosiaalisuutta, yhteistyötaitoja, esiintymistä, sanavalmiutta jne. Vaikka en erityisen ylpeä olekaan siitä, että on tullut bikinit päällä julkisesti esiinnyttyä, mutta olen saanut kisojen tästä toisesta puolesta niin paljon irti, että en osallistumista todellakaan kadu.  Näiden lisäksi tein jonkin verran tfcd-kuvauksia, eli kuvauksia, joista ei kumpikaan osapuoli hyödy kaupallisesti. Sitten mallihommat tössäsivät painon nousuun. Kerroin aiheesta aiemmin TÄSSÄ postauksessa. En vain kertakaikkiaan halunnut olla kuvissa, koska en pitänyt vartalostani, vaikkakin edelleen kuvaukset olisivat kiehtoneet. 2015 vuoden jälkeen en  myöskään ole kilpaillut aluksi juurikin tästä syystä.

 Kuvaaja: Mika Virta, 2014

Kuvaaja: Aki Laukkanen, 2016

Nyt viime syksynä, eli syksyllä 2017 uskaltauduin kuitenkin uudelleen parin vuoden tauon jälkeen valokuvaajan eteen ja onneksi uskaltauduin! Muistin taas kuinka todella pidinkään kuvattavana olemisesta. Olen näiden vuosien aikana oppinut arvostamaan valokuvaajan työtä ja valokuvataidetta, joten oli tosi mukavaa päästä rennolla meiningillä jälleen mukaan.

Kuvaaja: Jenni Oranen, 2017

Nyt vanhemmalla iällä on ymmärtänyt sen tosiasian, että kuvauksia voi tehdä vain omaksi ilokseen ilman minkäänlaisia paineita omasta ulkonäöstä. Pidän valokuvista ja on mukava nähdä eri kuvaajien kätten jälkeä, joten kai niitä huonompiakin harrastuksia olisi. Tuskin tulen koskaan olemaan minkään toimiston listoilla, koska ei minulla ole mitään tarvetta siihen. Näytöksistä pidän kovasti ja todennäköisesti olisin mukana, jos joskus tilaisuus kohdalle avautuisi, mutta luulen, että kauneuskilpailuiden juna on mennyt jo ohi. Totta kai joskus mietin, että olisipa hauska vielä kokeilla ja voisihan se ollakin ihan hauskaa, mutta... Tässä pienen ikäni aikana olen kuullut niin paljon negatiivisia ajatuksia ja kommentteja kauneuskilpailuihin liittyen ja sitten kun otetaan vielä huomioon tuleva ammattini luokanopettajana, niin nämä asiat aiheuttavat sen isoimman ''muttan''.  Vaikka kuinka inhoankin opettajuuden myyttejä, niin tämä asia minua mietityttää kovasti. En nimittäin ikinä haluaisi, että joku voisi kyseenalaistaa ammattitaitoni sen perusteella, mitä joskus nuorena on tehnyt. Eli taidankin vain suosiolla keskittyä kauneuskilpailuihin taustajoukkojen näkökulmasta ja tehdä kuvauksia silloin, kuin itsestä siltä tuntuu.

Kaikki alla olevat kuvat ovat siis parin viikon takaa Jyväskylän mallikuvausillasta. Kuvat ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka jokaisen kuvaajan tyyli on hyvin erilainen. Tärkeää on myös tietää, että kaikki kuvat on otettu neljän tunnin aikana, joten on syytä huomioida kuinka erilaisia pelkästään miljöötä ja vaatteita vaihtamalla kuvista saakaan.

Kuvaaja: Antti Varhe, 2018

Kuvaaja: Petteri Kaakinen

Kuvaaja: Lauri Hilliaho

Kuvaaja: Joni Mäkinen

Kiitos sinulle, kuin luit tämän postauksen!
-Jenna

KESÄLOMA

Kun marraskuussa kävelin yöllä räntäsateessa töistä kotiin, ajattelin vain lomaa, jonka saan kesällä pitää. Tiesin, että jos jaksan puristaa vielä seuraavat puoli vuotta, niin se palkittaisiin. Nyt tuo kahden viikon kesäloma alkaa hiljalleen olla lusittu ja huomenna olisi tarkoitus palata takaisin töiden ääreen. Onnekseni kuitenkin yksi viikko kesälomaa odottaa vielä syyskuussa, joten vielä myöhemmin päästään lomailun makuun. Ennen huomista töihin paluuta haluan kuitenkin käydä hieman läpi kesälomani kuulumisia. Mitä kaikkea sitä ehtikään tehdä?

Kun pari viikkoa sitten kiidin kesälaitumille, niin ensimmäisenä urakkana oli edessä isäni auttaminen metsäpläntillä. Tarkoituksena oli merkitä alueelta rauduskoivut. En tosin ehkä ollut ajatellut sen suuremmin, mitä vastaan tulee, kunnes löysin itseni vattupuskasta miljoona hyttystä kiinni jalassani. Homma oli kuitenkin rentoa ja mukavaakin, kun kunnolla vauhtiin pääsi.

Edellisessä postauksessani kerroin kesän tavoitteistani, josta yksi oli tavata läheisiä ihmisiä mahdollisimman paljon. Tätä tavoitetta toteutin todella kovasti lomani aikana. Näin paljon ystäviä, mutta myös perhettä ja erityisen paljon isovanhempia. Taas sitä muistaa, kuinka tärkeitä läheiset ihmiset ovatkaan ympärillä. Läheisistä puheenollen lomani ensimmäisellä viikolla kävimme Veikon kanssa Kuopiossa päiväseltään ja silloin hieman juhlistimme puolen vuoden erillään asumisen päättymistä. Puoli vuotta meni kaikenkaikkiaan todella nopeasti, vaikka välillä olikin todella turhauttavaa lähteä yksin nukkumaan. Loman aikana onkin saanut tottua siihen, ettei meikkisientä enää voi samaan tapaan jättää keittiöön kuivumaan tai siihen, että toinen on todella kova torkuttamaan herätystä aamuisin.

Kuten jo mainitsin, niin ehdin käymään Kuopiossa, mutta parin viikon aikana ehdin pyörähtää myös Lempäälässä, Pieksämäellä, Konnevedellä, Savonlinnassa ja Juvalla. Eli aikamoista maakuntamatkailua on lomaani sisältynyt. Mukaan on mahtunut myös hieman ekstempore hetkiä, kun Savonlinnasta poisajellessa huomasimme Juvan kohdalla alkavan miesten Superpesisottelun. Noin 30 sekunnin pohdinnan jälkeen päädyimme peliä katsomaan. Mikä voisikaan olla kesässä parempaa, kuin yllättävät ja samalla todella hauskat hetket.

Reilu viikko sitten sunnuntaina olin pitkästä aikaa kameran edessä. Jyväskylässä järjestettiin Jyväskylän valokuvaajat ja mallit facebook ryhmän toimesta viidettä kertaa mallikuvausilta, johon ensimmäistä kertaa osallistuin. Homman ideana oli siis kuvaajat ja mallit jaettiin pareiksi ja jokaisella parilla oli tunti aikaa kuvata. Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja kaikki toimi todella hyvin. Kirjoitan aiheesta myöhemmin oman postauksen, kunhan saan kaikilta kuvaajilta kuvat. Ajattelin siinä avata näitä mallikuvioita tarkemmin ja julkaista myös vanhempia otoksia, joita minusta on otettu. Tässä kuitenkin alla pari kuvaa jo maistiaiseksi.

  (C) Antti Varhe

(C) Petteri Kaakinen

Lomani isoin kohokohta oli kuitenkin täysi karkkihiiren unelma. Olimme tilanneet Keskisuomalaisen kesän ajaksi ja tilaajalahjaksi oli karkkiämpäri. Totta kai ajattelimme sen olevan jokin pieni valmis boksi, joka ojennettaisiin meille ja kiitos hei. Toisin kuitenkin kävi, kun Citymarketin infopisteestä meille ojennettiin 10l sanko, jonka saimme täyttää mieluisillamme karkeilla irtokarkkihyllystä. Luulen, että tämä 7,5kg riittää ainakin hetkeksi.

Vaikka loma loppuukin, ei se tarkoita onneksi sitä, että kesä ja mielenkiintoinen tekeminen olisi ohitse. Mielenkiintoinen tekeminen jatkuu tämän viikon torstaina, kun pääsen mukaan Jyväskylän luokanopettajakoulutuksen ja erityispedagogiikan soveltuvuuskokeisiin opastamaan hakijoita. Ihan mahtavaa päästä mukaan tsemppaamaan tulevia opiskelutovereita. Huikeat päivät varmasti tulossa!

Kiitos, kun luit tänne asti!
-Jenna