Huuh! Viimeiset kolme kuukautta ovat pitäneet sisällään jos jonkinlaista touhua. Helmikuun lopussa luovuin Jyväskylän tukikohdastani ja siirsin asuinpaikkani pääkaupunkiseudulle. Näin henkeen ja vereen maalaistyttönä, oli tämä muutos melko iso, mutta onneksi nykyinen asuinpaikkani on kuitenkin suhteellisen pieni, joten kyllä tännekin on kotiutunut. Jyväskylästä lähteminen oli haikeaa, mutta siihen tilanteeseen, ratkaisu oli paras ja kyllä Keski-Suomeen vielä todennäköisesti palaan. Nyt hetkeksi nokka kohti uutta ja muutaman vuoden päästä voipi sitten palata.
Jos meneillä ei olisi poikkeusaikaa, en varmasti olisi vielä muuttanut, mutta kun opiskelupaikkakunta on tällä hetkellä sohvan nurkassa läppäri sylissä kera sohvatyynyt ja puikot, niin eipä asuinpaikkakunnalla siitä näkökulmasta ollut merkitystä. Tosin etäopiskelu yhdistettynä kahden hengen talouteen ja yksiöön ovat tuoneet jopa hulvattomia kontrasteja arkeen. Parveke ja kylpyhuone eivät olekaan hullumpia paikkoja zoom-tapaamisille.
Etäopiskelu on kestänyt nyt yli vuoden ja pientä kisaväsymystä meinaa olla täälläkin ilmassa. Kuinka sitä kaipaakaan lounashetkiä ja herkullisia keskusteluita ennen demon alkamista. Tilannetta kuitenkin aavistuksen helpottaa erityispedagogiikan harjoittelu, jossa pääsee (toivottavasti) taas pitkästä aikaa konkreettisesti luokkaan. Uskon saavani siitä runsaasti energiaa kohti viimeisen okl lukukauden rutistuksia. Lisää iloa ja energiaa on tuonut myös vahvasti pinnalle noussut neulontaharrastus. Nyt puikoilla jo toinen islantilainen villapaita.
Niin hullulta kun se kuulostaakin, niin kova tavoite on, että tämä kuluva kevät olisi todellakin viimeinen lukukausi opettajankoulutuksessa. Realistista se toki on, mutta kyllä hommaa vielä on eli helpolla ei tälläkään kertaa päästä. Gradun aineisto on kerätty ja nyt työn alla on sen kirjoittaminen sanasta sanaan tekstimuotoon ja analyysin tekeminen. Olen todella ylpeä aineistostani, niin herkullisia keskusteluja kävin kaikkien henkilöiden kanssa, että en oikeastaan malta odottaa, että pääsen todenteolla käsiksi työhön. Onneksi aihe on motivoiva, niin tutkielmaa jaksaa varmasti työstää.
Oikisopinnoille kuuluu myös hyvää ja olen jo nyt päässyt tavoitteeseeni ensimmäisen vuoden suhteen. En malttaisi odottaa tulevaa lukuvuotta, että pääsisin kunnolla sinne kiinni. On ollut ilo huomata jo ensimmäisen vuoden kohdalla kuinka palaset lapsi- ja koulutusoikeuden kysymyksissä loksahtelevat paikoilleen ja kuinka nämä kaksi tieteenalaa tukevat toisiaan.
Blogia en ole jättämässä, joten toivon, että seuraava postaus ilmestyisi aavistuksen lyhyemmällä välillä kuin nyt! Jos kysymyksiä herää, niin laita rohkeasti kommenttia.
Kiitos, että luit :)
-Jenna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!