VAKAVAA HOMMAA

Kun viime syksynä töistä pois jäädessäni työtoverit toivottelivat onnea abivuoteen ja sanoivat sen olevan elämän yksi rankimmista vuosista, en aivan uskonut. Takana oli yksi kirjoitettu aine joten saatoin vain kuvitella mitä olisi tulossa, mutten silti voinut aavistaa mitään tällaista. Abivuosi on vuosi, jonka aikana tulee pohdittua elämän suuntaa ja tulevaisuutta ehkä hieman liiankin kanssa. On varmasti hyvinkin yksinkertaista, jos tulevaisuuden suunnitelmat ovat olleet jo päiväkodista asti selvillä, mutta kuten omassa tapauksessani näin ei ollut, toi se huomattavasti enemmän miettimisen aihetta. Sanotaanko, että mitä tahansa voi tapahtua ja mieli voi muuttua sen sataan kertaan. Itsekin muutin ensimmäisen hakukohteeni noin viikko ennen haun tekoa. Yhden pääsykokeen sijaan onkin suunnitelmissa urakoida kaksi; Vakava (luokanopettaja) ja yhteiskuntatieteet. Tuosta ensimmäisestä on nyt selvitty ja tuloksia odotellaan. Toisen materiaalin tankkaus täytyisi aloittaa miltei heti, mutta täytynee jo tässä kohdassa myöntää, että alkaa pikku hiljaa kisakunto loppumaan. Silti en aio luovuttaa, vaan loppuun asti mennään, kun leikkiin on kerta ryhdytty.
         

Mitä kummaa olen tehnyt kuluneen kuukauden? No ainakin varmistuin siitä, että ylioppilas minusta tulee ja lakin saan päähän noin kuukauden kuluttua. Lähes koko huhtikuun oikeastaan opiskelin lukuunottamatta huhtikuun alun tyttöjen reissua Tallinnaan. Kyseisten parin päivän jälkeen hautauduinkin sitten tiiviisti pääsykoekuplaan ja vielä ei sieltä ulospääsyä näy. Kovat toiveet siihen olisi kolmen viikon kuluttua.

Seuraavat kuukaudet näyttävät hyvin paljon suuntaa seuraaville vuosilleni. En vieläkään tiedä, missä päin Suomea tulen aikaani viettämään puolen vuoden kuluttua, mutta heinäkuuhun mennessä olen varmasti paljon viisaampi tuossa suhteessa.  Mitä vain voi tapahtua ja sitä jännityksellä odotan. Sen voin todeta, että olen täysin samaa mieltä niiden työtovereiden kanssa, jotka antoivat tsemppauksia tähän vuoteen. Voin sanoa, että abivuotta ei ikävä tule. On tämä sellaista hirmumyrskyä välillä ollut, että saa antaa paljon kiitoksia ihmisille, jotka ovat jaksaneet tätä vierestä seurata ja antaa tukensa vaikeinakin hetkinä. Toivon syvästi, että kaikki kova työ saisi palkintonsa ja opiskelupaikka irtoaisi. Olen useasti lähipiirilleni maininnutkin, että jos niin hyvin kävisi, voisin taputtaa itseäni olkapäälle ja todeta, että edes jossain olen onnistunut. Toki yhden sortin palkinto on yo-lakki ja juhlat. On niidenkin eteen vaivaa nähty ja muutamat itkutkin väännetty. Lopulliset tulokset kirjoituksista tulee toukokuun puolessa välissä, mutta oikeastaan en koe arvosanoja itselleni erityisen merkkittäväksi. Suurempi saavutus olisi opiskelemaan pääsy.

Voin kuitenkin olla tyytyväinen joka tapauksessa siihen, että olen vuodesta selvinnyt suhteellisen hyvin ja harmaita hiuksia ei ole päässyt liiaksi kertymään, vaikka stressinpoikasen kanssa olenkin joutunut erään kerran vääntämään. Opin vuoden aikana kestämään paineita ja stressiä. Aikatauluttamaan ja opiskelemaan oikein, mutta myös löytämään aikaa vapaa-ajalle, vaikka se aika ajoin hieman haastavaa on ollutkin. Kaikenkaikkiaan henkinen kasvu on ollut huomattavaa. Kun huomaa onnistuneensa ja jaksaneensa loppuun kovan urakan, voi nauttia saavutuksistaan kaikilla mittapuilla.
Kesä tulee! Muistakaa syödä riittävästi jäätelöä ja palvoa aurinkoa. D-vitamiini varastot täyteen :)
-Jenna-