sunnuntai 18. toukokuuta 2014

THINKING

Tähän paikkaan sopisi armoton valitus aiheesta koulu ja sen mukana tuleva stressi ja ahdistus, mutta taidan hienovaraisesti skipata ja säästää silmiänne...
      Elämässäni on tällä hetkellä menossa sellainen vaihe, ettei mikään jaksaisi innostaa. Tiedän, että koulukirjat odottaisivat kirjahyllyssä ja koe lähestyy uhkaavasti jo tulevalla viikolla tai selätin lojuu huoneeni lattialla ja odottaa treenaajaa. Tahtoisin vain harrastaa syömistä ja jumittua sohvalle rassaamaan kännykkää, mutta ei se oikein niin mene. Jos tavoitteet on muualla kuin 300 kiloisessa amatsoonissa tai koulun läpäisemissä nipinnapin, niin näin ei vain voi jatkaa. Sitä kun vain ajattelee turhankin helposti: ''Kyllä mä huomenna''. Sitten se vaan siirtyy ja siirtyy ja kohta ollaan hujauksessa niissä ''väärissä tavoitteissa''.
      Tässä muutamien viikkojen aikana olen pohtinut, mitä elämältäni oikeasti haluan ja kenelle tässä ylipäätään eletään. Viime viikolla terveystiedon tunnilla käytiin läpi aihetta: mielenhyvinvointi ja nukkuminen. Ihanne tapauksessa pitäisi nukkua 8 tuntia yössään, nähdä kavereita, pitää taukoa koulusta, relata jne. jne. Ryhdyin kotiin tullessani miettimään kyseistä asiaa ajankanssa, kohta kohdalta tajusin, ettei elämäni päde oikein mihinkään kohtaan. En nuku kahdeksaa tuntia, koska en ehdi, kavereita nään lähinnä koulun ja opiskelun merkeissä, koulusta taukoa oli viimeksi heinäkuussa 2013.. Lukion myötä, olen huomannut, että elämäni on rakentunut pelkän koulun ympärille ja miltei kaikissa sosiaalisissa tilanteissa koulu tulee jossain vaiheessa tavalla sun toisella esille. Varmasti ihmiset ovat kyseisen asian huomanneet, jos ovat kanssani keskustelleet. Tulevan kesän ja loman tavoite onkin päästä tästä raivostuttavasta piirteestä irti. (Jos nyt katsotte uudelleen ensimmäisen rivin huomaatte, ettei minun pitänyt puhua koulusta..)
Enää neljä päivää opetusta ja koeviikko, sitten se on ohi!
-Jenna-

p.s Kurkatkaa koostevideo Espanjan reissusta täältä 



2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!