sunnuntai 9. helmikuuta 2014

PORTFOLIO PHOTOSHOOTS PART 2

''Voitko joskus puhua jostain muusta, kun koulusta?'', totesi isäni eilen autossa, kun oltiin tulossa pitsalta kotiin. Koulusta on tullut tärkein osa elämääni. Miksi? Vietän siellä/sen parissa suurimman osan hereillä olo ajastani. Joten oikeastaan millekään muulle ei jää aikaa. Onko sen tarkoitus olla näin? Ehkä, ehkä ei, mutta silti se on..

Koko viime viikon ajan olen siis pakertanut koulun kanssa ja reilun viikon päässä häämöttävä koeviikko aiheuttaa  ahdistusta. Matikkaa pitäisi 50 tehtävää tehdä, englannin ja espanjan sanoja lukea. Unohtamatta historiaa ja uskontoa. Tässä välissä pitäisi vielä muistaa huolehtia itsestään. Liikkua ja nukkua ja viettää aikaa kavereiden kanssa. Kaikki ei vain millään mahdu tuohon yhtälöön, vaikka kuinka yrittäisi sulloa.

Viime viikolla sähköpostiini kolahti tilauskuvat Jade:n portfolio kuvauksista ja saattekin nähdä ne nyt. Itse olen näihin ihan suhteellisen tyytyväinen. Mitäs olette mieltä? Tässä olen parisen viikkoo suunnitellut uusia kisoja innolla, mutta suurin osa niistä sijoittuu syksylle, joten mittojen hijomiseen on vielä aikaa. Uudet ''kisakengät'' tarttui eilen mukaan. Bianco Footwear:ista hintaan 30e, niissä on 12cm korkoo ja yllättävän helpot kävellä. Nyt vaan kävelyä vielä parempaan tikkiin...

Ensi viikkoon,
-Jenna-





(C) Jatta Hartikainen, Jade Advertising Model Agency

4 kommenttia:

  1. Nää kuvat on niin upeita! Varsinkin kolmas <3:)
    Ja tiedän kyllä tasan miltä toi tuntuu, kun koulun ohella täytyisi pitää huolta itsestään ja ihmissuhteista, mutta onneksi on viikonloput :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta entäs kun viikonloppukin menee koulun kanssa? :D Ja kiitos :)

      Poista
  2. Hyvin onnistuneita kuvia! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!