tiistai 18. helmikuuta 2014

NIMETÖN

''Kyllä se aurinko paistaa joskus risukasaankin''

Tälläkin hetkellä täytyisi istua jossain muualla, kuin koneen ääressä. Mieluiten englannin kirja nenän alla sanoja päntäten. Mutta, jos nyt näin rehellisesti sanon: ''Ei voisi vähempää innostaa.'' Neljä koetta kahdessa päivässä verottaa omansa ja henkisesti alan olla loppu. Vapaa-aika ja niin sanotut muut ajatukset ovat vieras käsite tämän hetkisessä arjessani. Mielessä pyörii satoja sanoja ja asioita. Edes lihaskunnolle tai liikunnalle ei ole aikaa jäänyt, joten huomenna on edessä kovempaakin kovempi salitreeni..  Loma osuu ehkä mitä parhaimpaan kohtaan ikinä, jos voisi edes viikon käyttää ajatellen vain omaa hyvinvointiaan ja lataamalla akut täyteen tikkiin uutta jaksoa ja haasteita ajatellen.
       Asukuviin olen pyöritellyt ideoita, mutta valoa on tähän aikaan vuodesta vielä niin vaikea löytää, joten tänään joudutte tyytymään ruoka- ja leivoskuviin. Uudet Biancon korotkin, sekä synttärilahjat yrittävät löytää tiensä blogin puolelle mahdollisimman pian. Luultavammin kuitenkin hiihtoloman jälkeen, kun taas aikaa ja motivaatiota jostain löytyy matkaan.
       Nyt kuitenkin taidan hinata itseni väkisin kirjan luokse ja käyttää viimeiset voiman rippeeni parin sadan sanan opetteluun...
<3:llä Jenna



Laitetaankos jommasta kummasta ohjetta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!