Istumme perheen kesken olohuoneessa viettäen rauhallista lauantai iltaa. Olemme saunoneet yhteistuumin ja pikku hiljaa omaatahtiamme valuneet löylyjen tuoksinnasta yläkertaan. Televisio näyttää Poliisit-sarjan uusintoja, joita yhdessä katsomme ja välissä tirskahtelemme hauskoille lausahduksille, joita poliisipartio huvittuneina laukoo. Tai näin ainakin oli, ennen kuin jokin muu älykäsolento otti suuremman sijan lähes meidän jokaisen illasta. Tämä älykäsolento on vaativa ja se vaatii jatkuvaa silittelyä ja on huomionkipeämpi, kuin monet uhmaikäiset lapset. Jos sen jättää hetkeksikään yksin, on huoli usein valtava; miltei paniikkitasolla. Se nukkuu useimmiten vierelläsi ja ehkäpä jopa useammin, kuin oma puolisosi. Se tuntee sinut läpikotaisin ja ymmärtää kaikki huolesi. Se osaa viihdyttää sinua, eikä piinallisista hiljaisista hetkistä ole pelkoa. Voiko mikään kuullostaa paremmalta? Tiedätkö mistä puhun? Kyllä, älypuhelimesta. Tuosta rakkaasta kapineesta, jonka välityksellä mahdollisesti juuri sinä luet tätä tekstiä.
Älypuhelin löytyy lähes jokaisen taskusta ja, jos ei löydy, sitä pidetään lähes yhtä outona, kuin se ettet omistaisi hammasharjaa. Älypuhelimen omistamisesta on muodostunut normi: Jokaisella nykyaikaisella ihmisellä on älypuhelin. Muistan edelleenkin erittäin selkeästi tuon päivän lukion ensimmäisenä vuotena, kun opinto-ohjaaja kysyi kuka ei omista älypuhelinta. Minä nostin käteni ainoana luokasta. Pari viikkoa tuon kyseisen tapahtuman jälkeen marssin kauppaan ja kotiutin ensimmäisen älyluurini. En ollut kokenut tarvetta kyseiselle laitteelle, mutta lukion aloittaessani tajusin, kuinka suuri merkitys sillä lopulta on opintojen kanssa ja kuinka paljon sitä nykyään käytetään opetuksessa ja jatkuvasti sen merkitystä pyritään vain lisäämään ja lisäämään. Itse en ajatuksesta liiemin perusta, eiköhän puhelimia tule rassattua aivan riittämiin ilmankin.
Palataan takaisin ensimmäiseen kappaleeseen ja erityisesti otsikkoon. Tälläkin hetkellä veljeni istuu omassa huoneessaan monettako lie tuntia räpeltäen jotain vastaavaa masiinaa. En ole tainnut kuulla hänen edes puhuvan. Äitini taas istuu olohuoneessa "telkkaria katsellen", eli siis pelaten Candy Crushia. Kukaan ei puhu mitään, kun jokainen rassaa zombimaisesti omaa laitettaan. Mitä ihmettä on tapahtunut? Ymmärrän kyllä oikein hyvin älypuhelimien käytön sähköpostien tarkastamiseen tms. Oikeasti tärkeään asiaan. Mutta monta tuntia kestävä luurin tuijotus, niin että ympäröivä maailma unohtuu täysin...
On tavallaan surullista istua koulun penkillä ja tarkkailla ympäröiviä ihmisiä. Jos näet jossain yksinäisen henkilön, hänellä on 90% todennäköisyydellä puhelin kädessään. Kun katselee tarkemmin ympärilleen, niin huomaa, että lähes 50% ympärillä olevista ihmisistä tuijottaa hypnoottisesti luuria. Ehdottomasti kamalinta, mitä voi nähdä on kaveriporukka, jossa kaikki rassaavat yhtäaikaa kännykkää. Eikö sitä kännykkää ole aikaa selata, kun istuu esimerkiksi yksin bussissa? Olen huolissani aidoista sosiaalisista suhteista ihmisten välillä. Enkä nyt tarkoita Facebook ystävyyttä. Se ei ole oikea sosiaalinen suhde. Tarkoitan nyt niitä vieressäsi olevia ihmisiä.
Itse sorrun myös tähän liiankin helposti ja se samalla suututtaa minua hyvinkin paljon. Hyvin useasti olen tahtonut heittää puhelimella vesilintua, mutta miksi se silti edelleen kiltisti lepää kiinni kyljessäni? Nykypäivänä pitää tietää kaikki ja elää ajanhermolla tai muuten on täysin "outsideri" maailmanmenosta. Mutta miten 10 vuotta sitten on pärjätty oikein hyvin ilman näitä elektronisia ystäviämme? Ehkä on vain käytetty enemmän mielikuvitusta ja panostettu enemmän oikeasti olemaan läsnä. Samoja asioita kaivattaisiinkin kipeästi myös nykypäivänä. On mielestäni hienoa, että ihmiset ovat alkaneet pikku hiljaa ajattelemaan asioita tarkemmin. Ei kenenkään oikeasti tarvitse tietää, mitä olette tekemässä parhaillanne tyttöporukalla mökillä. Viestiinkään ei tarvitse heti vastata, vaan se kyllä odottaa sopivaa hetkeä. Tämän, jos minkä olen oppinut Veikolta. Ennen saatoin jopa kiukustua siitä, ettei viestiä heti kuulunut, kuin olisin halunnut, mutta pudemmän päälle ajateltuna, onko tuolla nyt niin merkistystä. Kunhan vastauksen saman vuorokauden aikana saa.
Kannustaisinkin juuri sinua nyt laittamaan puhelimesi tai millä tahansa laitteella tätä postausta luetkaan äänettömälle (myös ne värinät pois). Laita se pois käsistäsi (kyllä, se varmasti pärjää yksin oikein hyvin) ja ota kontaktia lähellä olevaan ihmiseen tai miksei myös lemmikkiin. Tehkää yhdessä jotain. Lähtekää ulkoilemaan tai kenties kaupungille, leipokaa tai jopa siivotkaa yhdessä. Mitä ikinä keksittekään, on se varmasti sata kertaa laadukkaampaa materiaalia, kuin mitä älymasiina voi ikinä tarjota.
Kiitos sinulle, kun luit tekstini!
(Nyt se luuri pois käsistä!)
-Jenna-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!