torstai 6. marraskuuta 2014

TAIDETTA

Viime viikonloppuna olin taas menossa, sillä olin äitini kanssa Reumanuorten kuvataideleirillä valvojana. Ihan vapaaehtoisena ja ruokapalkalla mentiin ja kyllä tykkäsin tosi paljon. Leiri pidettiin Riihossa, Riihon leirikeskuksessa. Nuoret olivat onneksi niin kypsiä ja aikuismaisia, joten tämä valvoja saattoi keskittyä lähinnä vaan opiskeluun ja syömiseen.. Ei tarvinnut koko yötä valvoa, kun kaikki leiriläiset painuivat samantein sänkyihin hiljaisuuden tultua.
         Viikonloppu muistutti taas miten helppoa itsellä elämä on, kun ei ole sairautta pohjalle, eikä tarvitse kaikkia asioita pohtia sairauden kautta. Minut kuitenkin yllätti miten reippaita nuoria he olivat ja miten sinut he olivat sairautensa kanssa. He pystyvät puhumaan aidosti, häpeilemättä sairaudestaan. He voivat elää asian kanssa tekemättä siitä mitään suurta ''peikkoa''. Olen aidosti iloinen siitä miten rohkeita, fiksuja ja reippaita he ovat. Ei ole meinaan mitenkään helppoa suorittaa lukiossa ensimmäisenä vuonna 38 kurssia ja samalla rampata sairaalassa kontrolleissa ja jatkuvissa labroissa. Suuri hatun nosto heille!
Kuten huomaatte nämä kuvat ovat lähinnä ''taidekuvia'', sillä kuten varmasti tiedätte, ei minulla ole lupaa julkaista toisten naamoista kuvia netissä ilman lupaa. Joten nämä kelvatkoon :)
-Jenna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!