Kun tästä koulusta puhuminen on kerta aloitettu niin jatketaan. Kun aloitin ensimmäisen luokan vuoden 2004 syksyllä 7-vuotiaana ympärilläni oli vähän reilu 40 oppilasta. Omalla luokallani 5 lisäkseni. Opin pienen koulun tavoille. On älytöntä ajatella niitä lukuisia sääntöjä, joita koulu toi tullessaan. Olin pieni tyttö, pienessä koulussa.
Yläasteikäisenä moni asia muuttui. Ei ole helppoa löytää uusia ystäviä koulusta, josta ei tunne ihmisiä. Varsinkin, kun kaikki muut ovat tunteneet toisensa vuosia ja ovat luoneet jo omat piirinsä. On ahdistavaa olla tilanteessa, kun ihmiset olettavat itsestä asioista, joita ovat kuulopuheissa kuulleet. He inhoavat, vaikkeivat koskaan ole puhuneetkaan.
Oman paikkani löysin oikeastaan vasta kasin keväällä tai ysin syksyllä. Osasin päästää irti ''rajoitteista''. Sain olla oma itseni, eikä minua kiinnostanut muiden mielipiteet. Itsevarmuuteni nousi ja olin ''vapaa''. Nautin kouluun menemisestä.
Nyt olen samassa tilanteessa, kuin seiskan alussa. Omaa paikkaani etsimässä. Moni tietää nimeni, muttei tiedä ajatuksiani. ''Missi Jenna''. Naurattaa pelkkä ajatuskin, että ihmiset vain puhuvat missitaustastani ja olettavat tuntevansa ja tietävänsä. Toki se asettaa tietynlaisia paineita. Täytyykö olla kun kaikki muut? Entä, jos he eivät pidä minusta, tai en anna sitä kuuluisaa ''hyvää vaikutelmaa''? Olen taas se ''hiljainen tyttö''. On totta, etten ole ensimmäisenä joka paikassa ''höyryämässä''. En kuitenkaan ole sellainen, jos tuntee tarkemmin. Varmasti joku ystävistäni voi kertoa tarkemmin :)
Love ya <3
-Jenna-
Veljen 14v. synttärikakut, ''leivontafriikkiys'' iski jälleen...
Vau, tosi upeita kakkuja! Nam<3:)
VastaaPoistaKiitos :)
Poista