torstai 3. lokakuuta 2013

FINAALI

Oli niin ''ihanaa'' herätä erittäin tuoreilla silmillä ylös ihanaan koulu aamuun... Takana vajaan 5 tunnin yöunet. Armoton päänsärky ja kivistys. Koko yön olin etsinyt peitostani kauluspaidan hihoja? Älä kysy enempää..
      Eilinen lukeutuu elämäni 10 parhaimman päivän joukkoon. Ihan uskomaton fiilis päästä lavalle ensimmäistä kertaa eläissään. Kokea kiireen vaihdoissa ja muutenkin suuren adrenaliinin suonissa, kun hymyilee ja kävelee musiikin tahdissa. Voittoa ei tullut, enkä lähtenytkään kisaan päämääränä voitto. Tavoitteeni oli ehdottomasti pitää hauskaa ja oppia uutta. Saada rutkasti itsevarmuutta lisää ja itseluottamusta.
    Finaali päivä ylitti kaikki odotukset. Oli mahtavaa päästä ammattilaista meikattavaksi ja kampauksiin. Kiitos heille! Muutenkin muita tyttöjä kiitän tosi paljon avusta ja opastuksesta jota sain. Tosi tärkeitä neuvoja joista on vielä hyötyä tulevaisuudessa. Yhteishenki oli tosi mukava ja viihdyin, vaikkakin osa heistä oli minua paljon kokeneempia ja vanhempia :)
   Kiitän huippukokemuksesta ja eihän sitä tiedä, vaikka innostuisin uuteenkin kilpailuun. MAHTAVAA! Ja suuret onnittelut Anniinalle! Voitto meni juuri oikean osoitteeseen. Olet upea ihminen! :)
-Jenna-
p.s Suurin osa kuvista on otettu puhelimella joten anteeksi laatu..
P.s.s Jos jollakin on kuvia finaalista niin olisi ihan huippua, jos tahtoisit lähettää niitä minulle :) Ei meinaan ole ainuttakaan kuvaa...
P.s.s.s Olen onnellinen Samsung Galaxy Trend:in omistaja :)











4 kommenttia:

  1. Olis ollu vielä "ihanempi" päivä tänään, jos olisin ollu tökkii ja kertomassa hyvii juttui;) oo olitte nii kauniita eile ♡
    Ääh, en jaksa kirjautua, mut tuski epäselväks jää kuka oon xd

    VastaaPoista
  2. Kiitos :)) ei jää epäselväks. Silmät kyllä niin ristissä ettei paremmalla väliä :D

    VastaaPoista
  3. Voi olet niin kaunis ja aivan ihanat meikit ja hiukset! <3 Oli kyllä aivan ihana kokemus!! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!