torstai 14. marraskuuta 2019

KUUSI VIIKKOA OPENA

Terveisiä harjoittelukuplasta! Viimeiset neljä viikkoa olen pyörinyt joka arkipäivä harjoittelukoulun käytävillä. Olen opetellut oppilaiden nimiä ja tutustunut heihin ja samalla etsinyt sitä heille sopivaa tapaa oppia, joka kuitenkin tuntuisi myös itsestä luontevalta. Tiesin ennen harjoittelun alkua, että helpolla tuskin päästään ja tämä ajatus on osoittautunut todeksi. Olen joutunut totaalisesti luopumaan ajatuksesta, että pystyisin kontrolloimaan opetustilannetta täysin. Toisaalta tämä on ollut pelkästään kasvattava kokemus itselle.
 Ensimmäisessä harjoittelussa olin hieman nuorempien lasten luokassa ja nyt puolestaan opetettavana on luokallinen hieman vanhempia alakoululaisia. Opetettavaksi oppiaineiksi minulle osui matematiikka ja liikunta sekä näiden päälle muutama tunti uskontoa ja äidinkieltä. Olen huomannut, että liikunta on näistä aineista se, joka haastaa itseä ehdottomasti eniten. Sinäänsä ei mikään ihme, sillä olen aina ollut lukijatyyppi, enkä niinkään taito- ja taideaineiden osaaja. Viimeksi tänään pieni pala nousi kurkkuuni, kun suunnittelin yhdessä toisen harjoittelin kanssa tulevan viikon paritanssituntia. Täytyy myöntää, että tangon ja samban askeleet eivät ole ehkä ihan tuoreimmassa muistissa.


Kaiken kaikkiaan harjoittelu on haastanut minua aikataulujen suunnittelussa. Kun jokaisesta oppitunnista on tehtävä tuntisuunnitelma, josta ilmenee mm. Tunnin oppimis- ja kasvatustavoitteet, niin on sanomattakin selvää, että hieromiseksihan se saattaa välillä mennä, jos ei tajua ajoissa lopettaa ja tyytyä siihen, että tällä mennään ja sen pitää riittää. Mielestäni olen saanut kyhättyä kivat tunnit ja pystynyt vetämään jokaisen kunnialla maaliin. Toki joitain asioita olisi voinut tehdä toisin, mutta sen vuoksihan harjoittelut ovat olemassa, jotta voi yrittää ja erehtyä.
 Alkuun opettaminen jännitti jotenkin todella paljon. Ehkä oman mausteensa siihen toi se, että harjoittelun ohjaaja on läsnä ja arvio jokaista liikettäni. Äkkiä siihen kuitenkin tottui ja nykyään ei kiinnitä huomiota, vaikka luokassa olisikin viisi aikuista ihmistä seuraamassa opetustani. Saimme harjoittelun alussa tehtäväksi kuvata yhden oppitunnin, jonka sitten itse katsoisimme ja analysoisimme sitä. En todellakaan olisi halunnut nähdä itseäni opettamassa, mutta videolla esiintyikin vastoin ennakkoajatuksia yllättävän rauhallisen näköinen ope, joka jaksoi puhua lempästi, vaikka muistan, että mielessä myllersi aikalailla.
     Enää kaksi oppituntia ja harjoittelu olisi minun osaltani ohi. Todella nopeasti meni aika ja juuri, kun lapsiin on kunnolla tutustunut, niin täytyykin jatkaa eteenpäin. Vaikka aikamoisia epätoivon hetkiäkin on harjoitteluun mahtunut, niin olen jokaiselle harjoitteluluokkani oppilaalle kiitollinen siitä, että he ovat herättäneet minussa paljon ajatuksia ja vieneet omaa osaamistani eteenpäin enemmän kuin osasin edes kuvitella.

Palataan taas pian asiaan!
-Jenna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!