NEVER GIVE UP ON YOUR DREAMS

Kuukausi kulunut yo-juhlista ja on ollut aika ryhtyä miettimään tulevaisuutta. Kyllä tähän tulevaisuuden miettimiseen kuuluu myös pohdinta opiskelun suhteen. Unelmani opettajakoulutukseen pääsystä murentui ja jäin yhdentoista pisteen päähän paikasta varasijalle 58. Voin sanoa, että ei ollut mikään hirmu helppo paikka joutua pettymään. Varsinkin, kun etukäteen itselleni soveltuvuuskokeen piti olla se helpoin osa-alue ja siitä jäikin hyvin luottavainen ja varma olo, mutta toisin kävi. Nyt kun näin jälkikäteen asiaa on pohtinut uudelta kannalta ja hieman optimistisemmin, voi olla, että välivuosi onkin enemmän kun tarpeeseen. Ainakin tahdon uskoa näin. Onpahan ainakin vuosi aikaa kasvaa ja miettiä, mitä todella elämältä tahtoo. Ehdin tienata rahaa ja päästä mahdollisesti eroon tästä suorituskeskeisestä elämäntyylistäni. Ennen kaikkea nyt minulla on todella tilaisuus tehdä, mitä ikinä tahdon.

Kevään haussa hain myös yhteiskuntatieteelliseen opiskelemaan ja kävin myös pääsykokeissa. On hitusen ironista, että menin kokeeseen lähes lukematta ja vastailin  kysymyksiin hitusen yleistietoon nojaten. Varasijajonossa näyttäisin olevan sijalla 15 ja olen kuuden pisteen päässä opiskelupaikasta. Tuntuu aika uskomattomalta. Toisaalta harmittaa, etten jaksanut panostaa kyseisen materiaalin opiskelemiseen yhtään enempää, mutta kyllä itselle pitää olla edes sen verran armollinen; en olisi jaksanut enää. Toki jos opiskelupaikka tuolta nyt irtoaa (mitä hyvin syvästi kylläkin epäilen) otan sen vastaan. Ala tietenkin totta kai kiinnostaa, eikä se sulje pois haaveitani opettajan työstä.

Kun sain kuulla tuloksista, en ollut uskoa näkemääni. Aloin syyttää itseäni ja velloa itsesäälissä. Epätoivon tunne muserti mieltä ja töissä ollessakin sai itkua pidätellä. Totta kai se nyt tuntuu turhalta, että vaikka tein reilun kuukauden päivittäin useita tunteja töitä kirjallisen kokeen eteen ja onnistun vielä läpäisemään sen, niin paikka jää saamatta. Ehdottomasti pahinta oli, kun antoi itselleen jo ajatella, että opiskelupaikka olisi todella nyt mahdollista saada ja totta kai se oli mahdollista, mutta nyt ei ollut vain sen aika. ''Kun yksi ovi sulkeutuu, avaa se kaksi uutta'', näin ystäväni sanoin.
        Nyt kun asiaa olen ehtinyt pohtia pian kaksi viikkoa on alkanut hahmottaa asiaa paljon järkevämmin. Enää se päälimmäinen ajatus ei ole se, että olisin jotenkin huono ja soveltumaton opetustyöhön, vaan se että muut hakijat olivat vaan niin käsittämättömän vahvoja ja valmiita, mitä itse en ollut.. vielä.
       Mutta nyt on suunta kuitenkin käännetty jo kohti tulevaa. Työskentelen ja asun Jyväskylässä vielä elokuun loppuun asti, jonka jälkeen suuntaan tähtäimeni kohti Pohjois-Karjalaa. Onhan Joensuu ollut jo kuluneen vuoden, kun toinen kotini, mutta nyt olisi tarkoitus siirtää tavarani sinne ns. pidemmäksi aikaa. Sitä en tiedä, missä olen vuoden kuluttua. Kenties Joensuussa, Jyväskylässä tai jossain muualla. Sillä ei ole vielä merkitystä.
       Suunnitelmissa olisi tehdä jonkin verran opintoja avoimessa yliopistossa ja jatkaa työntekoa. Mahdollisuuksien vuosi on edessä ja näin kahdentoista vuoden opiskelun jälkeen on hyvä opetella jälleen elämään muidenkin asioiden, kun opintojen kautta. Tekee varmasti erittäin hyvää ennen tulevaa kevättä. Sillä ensi keväänä olisi selätettävänä Vakava 2017 ja soveltuvuuskoe ja tällä kertaa sisään mennään ja ryminällä.

Tässä on kuitenkin vielä kesää jäljellä ennen syksyä. Tulevana viikonloppuna suuntaan Annan kanssa Ruisrockiin ja parin viikon päästä reissataan Tampereelle ja Tuuriin ja sitä seuraavana viikonloppuna juhlitaan häitä. Yllä oleva kakku tullaan näkemään häissä hääkakkuna. Tosin muokkailen tuota vielä jonkun verran, mutta suurin piirtein tuollaista on luvassa. Olen erittäin otettu ja on minulle erittäin suuri kunnia päästä tekemään niin suurta päivää varten kakkuja.
Nyt alan valmistautumaan jälleen kohti työpäivää. Kiitos, kun jaksoitte lukea!
-Jenna-