lauantai 20. tammikuuta 2018

EPÄMUKAVUUSALUEELLA

Viime aikoina olemme opettajankoulutuksessa käsittelleet paljon epämukavuusalueella liikkumista ja omien rajojen ylittämistä. Kun kurssit ovat kunnolla pyörähtäneet viimeisten viikkojen aikana käyntiin, olen kyllä joutunut poistumaan omalta mukavuusalueeltani useita kertoja. Tästä hyvänä esimerkkinä jo syksyllä alkaneet pianonsoittotunnit ja nyt keväällä alkaneet musiikin pedagogiikka- kurssi, sekä kuvaamataidon kurssi. Meille usein sanotaan, että kehitystä tapahtuu vasta, kun rikkoo omia rajojaan ja alan kyllä allekirjoittaa tuon väitteen. Oppimista tapahtuu yllättävän paljon juurikin tuolla kyseisellä alueella, ''where the magic happens''- yhtä professoriamme lainatakseni.


 Mutta mistä kyseinen ajatus juolahtikaan mieleeni? Kun musiikin pedagogiikan kurssilla ringissä harjoittelimme yhdessä ''oksennusäänen'' pitämistä ja jouduimme samalla heittäytymään, tajusin, että tässä ehkä on jotain syvempää tarkoitusta taustalla, kun harjoitella oksentamisen ääntä. Töissä huomasin vastaavan ilmiön, kun harjoittelimme uusien annoksien esittelyä työkavereidemme edessä, En nauttinut tilanteesta pätkän vertaa, mutta eilen uuden ravintolan avautuessa osasin joka hemmetin komponentin siitä tietystä jälkiruoasta ulkoa. Sillä siis todellakin on väliä, että pysytteleekö millä alueella. Toki yhden annoksen muistaminen on kovin pieni juttu siihen verrattuna, että esimerkiksi hoksaa jotain todella merkittävää. Kuten esimerkiksi minä juuri tässä hetkessä, kun mietiskelen oppimisen syvintä olemusta. Tosin on mielenkiintoista nähdä, miten tällainen omien rajojen ylittäminen toimii lasten kanssa. Puhutaan kuitenkin herkistä ihmisistä, jotka saattavat helposti traumatisoitua jostain tietystä oppiaineesta, jos ollaan kerralla menty liian kauas mukavuusalueesta.
   

  Mitä muuta ajankohtaista tästä tulee mieleen, niin esimerkiksi tämän hetkinen etäsuhde. Täytyy astua mukavuusalueen ulkopuolelle (eli tässä tapauksessa muuttaa työnperässä/totuttautua tilanteeseen, ettei toinen ole siinä joka päivä), jotta voi nähdä asiaa toisesta näkökulmasta ja saavuttaa/oppia jotain täysin uutta. Tämä on tietysti terveellistä ihmisen elämälle, koska eipähän tule jumiuduttua paikoilleen.
      Elinikäinen oppiminen on myös yksi teema, jota korostetaan pienryhmätapaamisissamme ja luennoilla. Näin tulevan opettajan näkökulmasta katsoen olisi hassua, jos sanoisin jotain muuta, kun että elinikäinen oppiminen olisi kaikille tärkeää, mutta näin todellakin on. Ei sillä väliä, mitä oppii tai missä oppii, mutta kyllä se pitää mieltä ylhäällä, kun jotain uutta mukaan tarttuu. Tästä esimerkkinä työpaikan kautta järjestetty viinikoulutus noin viikko takaperin. Tuskin tieto siitä, että viinin tanniinisuus muodostuu rypäleiden siemenistä ja kuoresta mullistaa elämääni, mutta ainakin se voi olla tuleva valttikortti seuraavassa Trivial Pursuit ottelussa... Pähkinänkuoressa siis: Menkää ihmiset mukavuusalueenne ulkopuolelle ja oppikaa sitä kautta jotain uutta.
Mukavaa viikonloppua!
-Jenna


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!