OIVALTAVAA OPPIMISTA

Eilen illalla pääädyin lukemaan postauksia, joita olin kirjoitellut alkuvuodesta. Tuntuu, että siitä ajasta oltaisiin tultu jo valovuosi eteenpäin. Samalla lukiessani kuitenkin hymyilin. Olin viime keväänä haaveillut, että voisin joku päivä olla tässä tilantessa, missä nyt olen. Tuntuu äärettömän hyvältä sanoa, että tosissaan saavutin tämän pisteen. Kuitenkin yksi virke kiinnitti huomioni. Postaus, jossa kerroin opettajuudesta ja miksi haluisin päästä työskelemään koulussa, kerroin kunnianhimon puutteesta ja kuinka se on kadonnut. Näin kun jälkikäteen mietin, niin jostain kaukaisuudesta se asioita tavoitteleva Jenna on palannut. Enää asioita ei pidetä mahdottomuutena, vaan ihan saavutettavissa olevilta asioilta. Tästä hyvänä esimerkkinä suuri kynnyskysmys nimittäin pianonsoitto. Kädet hikoillein ahdistuneena raahauduin ensimmäiselle tunnille. En muista milloin viimeksi olisin kohdannut jotain yhtä ahdistavaa. Opettajan avarakatseisuus kuitenkin pelasti paljon ja ymmärsin, ettei minun tosissaan tarvinnut osata mitään. Tänään neljännellä pianotunnilla, kun eteen asetettiin Coldplay:n kappale, nostelin hämilläni kulmakarvojani, mutta kun kappaleen kimppuun kävi, niin kyllä pianosta ääntä irti saatiin. On mahtavaa, että asenne on muuttunut siihen suuntaan, että tosissaan myös minun on mahdollista oppia soittamisen jaloa taitoa.

 Parasta OKL:n opinnoissa on ollut monipuoliset keskustelut vuosikurssilaisten kanssa, sekä myös hieman monitieteisestäkin näkökulmasta. Opiskelen siis kotiryhmässä, jossa noin puolet opiskelijoista koostuu erityispedagogiikan opiskelijoista, joten erityislapset nousevat keskusteluissamme hyvinkin usein esiin. Mikä muu on mielestäni ollut palkitsevaa ja jopa hieman yllättävää, niin harjoitteluluokkani oppilaat. En ole ennen osannut ajatella, että niin pienet lapset voisivat olla, niin mahdottoman lahjakkaita ja sosiaalisesti älykkäitä. Saa nähdä kuinka käy, kun pääsen itse luokan eteen ensimmäistä kertaa. Ajatus totta kai jännittää, sillä koen, ettei minulla ole vielä riittäviä työkaluja lasten opetukseen. Toisaalta eihän harjoittelun nimi olisi harjoittelu, jos kaikki pitäisi osata heti viimeisen päälle.

 Kuulen hyvin usein lausahdusta, että kuinka jaksan tehdä asioita tätä tahtia. Usein olen ihmetellyt kysymystä, joten viime aikoina olen sitä pohtinut enemmän ja vähemmän. On totta, että välillä on raskasta tasapainotella OKL:n, Avoimen opintojen ja töiden välillä, mutta pohjimmiltaan sen on kuitenkin mielettömän palkitsevaa. OKL:sta saan työnkaluja, joita voin käyttää töissä ja töissä puolestaan harjoittelen esimerkiksi vaikeiden tilanteiden selvittelyä. Avoimen puolelta taas saan monitieteistä osaamista ja hieman erinäkökulmia tekemiseeni. Ehkä suurin merkittävä tekijä on kuitenkin kotonamme vallitseva ilmapiiri. Kun molemmat tekevät asioita eteenpäin ja saavuttaakseen jotain, niin huomattavasti helpommat lähtökohdat siinä on jaksaa panostaa opintoihin. Ehkä urakointini on osaksi jo muodostunut eräänlaiseksi elämäntavaksi.
       Seuraavien viikkojen aikana on tiedossa mielenkiintoisia juttuja. Tulevana lauantaina olen Miss Jyväskylä kisoissa koutsaamassa tyttöjä. Kertomassa mm. vinkkejä haastatteluun ja esiintymiseen. Aivan ihanaa päästä taas mukaan tekemään tapahtumaa, josta aikanaan on saanut niin paljon itse irti. Parin viikon päästä pääsen perheeni kanssa pitkästä aikaa lomailemaan, mutta sitä ennen käyn vielä tekemässä opintoja Joensuussa. Voi rakas Joensuu, kuinka olenkaan kaupunkia kaivannut. Eilen myös yllätyin, kun sain kuulla, että Itä-Suomen Avoinyliopisto oli aloittanut yhteistyön MTV:n kanssa ja video, jossa olen mukana kuuluu osaksi tuota yhteistyötä. Juttuja aiheesta löydät TÄÄLTÄ!

Aurinkoa ankeaan marraskuuhun!
Jenna