tiistai 4. huhtikuuta 2017

KEVÄINEN KÖÖPENHAMINA

Ystävänpäivänä bongasimme Veikon kanssa Norwegianin sivuilta sellaisen lentolipputarjouksen, ettei sitä oikeastaan voinut edes ohittaa. Sen kummempaa miettimättä ostettiin liput ja Köpeenhaminaan. Viime viikon torstaina suunnattiin matkaan ja lauantaina tultiinkin jo takaisin, eli kyseessä oli viikonlopun mittainen reissu, mutta sitäkin mukavampi ja tarpeeseen tullut pieni loma. Köpiksessä kevät oli jo pitkällä ja saimmekin nauttia viidentoista asteen lämpötiloista ja keväisestä auringosta. Myös terassikausi oli päässyt jo täyteen vauhtiin, joten yksien ottaminen pimenevässä illassa, lämpölampun alla Kööpenhaminan satamassa oli kyllä jotain kovin mahtavaa.


 Emme olleet reissun suhteen tehneet sen suurempia suunnitelmia ja ideana olikin kulkea enemmän tai vähemmän intuition mukaan. Kotiin tultuani selailin netin matkaoppaat läpi ja totesin, että kiersimme ilman suunnitelmiakin läpi Kööpenhaminan tärkeimmät nähtävyydet. Tärkeinpänä tietysti Pienen merenneidon patsas.

 Perjantai iltana pitkän päivän jälkeen päätimme lähteä vielä kurkistamaan paikallista yöelämää. Päädyimme seuraamaan ihmismassoja ihan vain uteliaisuuttamme ja noin kilometrin päästä keskusta löytyi teollisuushalli, joka oli täynnä juhlatuulella olleita ihmisiä. Hallin sisältä löytyi jonkinlainen katuruokatapahtuma, jossa myytiin katuruokaa ympärimaailman, niin vohveleita ja kakkuja kuin tacoja ja ankkaakin. Kieltämättä oli huikea löytö ja jäätiinkin syömään. Suosittelen ehdottomasti käymään jos Köpikseen suunnistatte.

 Mitä Köpiksestä jäi päällimmäisenä mieleen? Kaupungista huokui Keski-Eurooppalaisuuden vaikutukset, mutta kuitenkin pohjoismaisella tyylillä. Verrattuna esimerkiksi Roomaan, kadut olivat leveitä ja itse keskusta-alue oli selkeämpi ja enemmän shoppailuystävällisempi. Tällä tarkoitan kävelykatujen runsasta määrää, kun esimerkiksi Roomassa sai ajaa mm. turistibussilla keskustan kapeita katuja. Hintataso Tanskassa oli melko korkea ja erityisesti kahdeksan euron teekuppi jäi mieleen. Korkea hinta näkyi erityisesti ruoassa, mutta muut tuotteet olivat aikalailla Suomen tasolla. Suosittelen erityisen lämpimästi reissua Kööpenhaminaan!
-Jenna-



      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!