Tuota kysymystä olen tovin jos toisenkin pohtinut, eikä se ole ajatuksena ollut mitenkään itsestäänselvyys. Kun 10-vuotiaana tein koulussa tehtävää, missä oli tarkoituksena piirtää kuva itsestään unelma-ammatissaan 20 vuoden kuluttua, piirsin itseni karttakeppi kädessä liitutaulun edessä. Kuvan yläpuolelle kirjoitin, että tahtoisin olla yliopiston äidinkielen opettaja. Tosin tuolloin ajattelin varmaankin lähinnä lukion äidinkielen opettajan hommia, sillä luulin että ylioppilaaksi valmistutaan yliopistosta. Pienestä asti ovat tavoitteet olleet korkealla ja pientä perfektionismin poikasta on ollut havaittavissa jo silloin. En halunnut olla vain luokanopettaja, vaan tahdoin pyrkiä niin pitkälle kuin mahdollista. Välillä kaipaan tuota kunnianhimoa ja vahvaa uskoa omiin kykyihin. Toki uskon edelleen mahdollisuuksiini, mutteivat ne enää ole niin korkealla tasolla kuin tuolloin.
Luokkakaverini varmasti muistavat, kuinka olin se henkilö, jolta pystyi aina kysymään apua, jos jotain ei ymmärtänyt. Esimerkiksi kahdeksannen luokan kemian koetta varten käytin koko illan tekien harjoituskoetta ja miellekarttaa, jotka sitten tulostelin luokkalaisilleni ja opetin sen heille. Outoa ehkä, mutta pidin niiden tekemisestä niin paljon, etten kokenut sitä mitenkään vaivaksi. Osa varmasti koki auttamiseni vaivaannuttavaksi ja jopa ärsyttäväksi, muttei sitä silloin kukaan ääneen sanonut. Ehkä avustani oli oikeasti jotain apua.
Useasti keskusteltuani ihmisten kanssa ammattihaaveistani, he ovat todenneet, että eikö jokin kovapalkkaisempi ala olisi parempi, kun päätä kerran olisi sinnekin asti päästä. Toki olen sitäkin miettinyt, mutta ei raha kuitenkaan ole se prioriteetti nro 1, jonka perusteella ammattini valitsisin. Opettajan työ on haastavaa ja nykyään uutisia lukiessa saattaa tulla kylmiäväreitä, kun kohdalle osuu artikkeli, jossa opettaja on pillastunut kesken tunnin pahanpäiväisesti. Sitä vaan miettii asioita omalle kohdalleen, että kuinka vastaavassa tilanteessa toimisin ja ylipäänsä pystyisikö tilanteen hoitamaan oikealla ja järkevällä tavalla.
Mutta takaisin otsikkoon, miksi opettajan ammatti sitten kiehtoo minua? Vastasin soveltuvuuskokeessa tuohon samaiseen kysymykseen ja vastaus ei ole muuttunut noin vuosi soveltuvuuskokeiden jälkeen. Vahva halu tehdä ja vaikuttaa yhteiskunnassa tulevat esille tuota kautta. Koulutuksestahan kaikki lähtee, joten mikäpä ei voisi olla sen merkittävämpää työtä yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Yhteiskunnalliset asiat kiehtovatkin kovasti ja sen myötä olenkin tehnyt kovaa vauhtia yhteiskuntaopin aineeopettajan opintoja valmiiksi. Vaikka luokanopettajakoulutus onkin se suunta, jonne aion pyrkiä en kuitenkaan usko, että tulen ''jäämään'' luokanopettajaksi loppuelämäkseni. Itseäni kuulosteltua jonkin aikaa olen todennut, että rehtorin virka tai kenties joku koulutushallinnollinen tehtävä voisi tosiasiassa olla se juttu, mikä voisi eniten olla se oma. Mutta ken tietää, sen aika näyttäköön.
Mielestäni jokaisella täytyy olla jonkinlainen hahmotelma tulevaisuudestaan. Mitään ei tarvitse lyödä lukkoon, mutta hahmotelma helpottaa päätöksentekoa myöhemmässä vaiheessa. Mielestäni ei siis ole todellakaan väärin muuttaa suunnitelmiaan. Mistä sitä tietää, vaikka päättäisinkin jäädä ravintola-alalle seuraavaksi pariksikymmeneksi vuodeksi tai pyrkiä oikikseen (mitä suuresti epäilen näin kolmen kurssin jälkeen) Olen päättänyt, että eteenpäin mennään lyhyin askelin ja elämää mietitään puolen vuoden tähtäimelllä (tosin opiskelupaikkakuntaa täytyy pohtia hieman pidemmällä aikavälillä sattuneesta syystä). Opettaja on ammatti, joka on pyörinyt mielessä niin kauan, ettei se voi mitenkään turha ajatus olla. Voi olla, että kouluun päästyäni totean, ettei se olekaan minua varten, mutta sitten vaan etsitään uutta suuntaa. Päällimmäinen uskomus kuitenkin on, että ala on juuri se jota haen ja jonne tahdon suuntautua. Huomaan itsestäni tuon ''kutsumuksen'' arjen pienissä hetkissä. Esimerkiksi, jos voin työpäiväni aikana opettaa työssäoppijalle, jonkun uuden asian tai hän oivaltaa jotain uutta perehdytykseni aikana. Tuollaisista hetkistä saan itse niin paljon irti ja pidän niistä kovin. Ehkä se jotain kertoo, että alavalinta saattaakin olla juuri se oikea.
-Jenna-
Kuvat: Pinterest
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!